Toista kohti kurkottaen

 

Kotonsoittaja Nobutaka Yoshizawa tilasi minulta sooloteoksen resitaaliinsa 17-kieliselle bassokotolle. Teos sai nimekseen Usugôri, jonka voisi suomentaa "heikoilla jäillä". Vaikka teoksen nimi etupäässä viittaa myöhäissyksyyn, voi sen myös nähdä metaforana kanssakäymisen haasteista kaukaisen kulttuurin edustajien kanssa. Parhaimmillaan kanssakäyminen on positiivisen luovaa toinen toisensa kuuntelua. Silloin syksyn punaiset lehdet loistavat kauniisti vastajäätyneen joen pinnalla, kuten teokselleni inspiraation antaneessa nô-näytelmässä Tatsuta-pyhäkön papitar valistaa buddhalaista vaeltajamunkkia. Mutta toisinaan tulee epähuomiossa astuttua hauraalle jäälle ja silloin murskautuvat sitä koristavat kauniit lehdet jalkojen kastuessa surkeasti.

 

Yrityksen ja erehdyksen kautta olen vähitellen työstänyt omaa tapaani saattaa yhteen vaikutteita eri kulttuureista. Suojelevana sädekehänä toimii kunnioitus toisten kulttuuriperintöä sekä sen pyhiä arvoja kohtaan. En näe mitään syytä lähteä suoranaisesti kopioimaan kaukaisten kulttuurien "eksoottista" ilmaisua partituureihini. Tärkeintä on kohtaamisprosessi, vähittäinen kurotus ja kasvu toista kohden. Erilaisuutta ei pyritä kumoamaan eikä sitä yritetä sulattaa väenväkisin osaksi jo tutuksi tullutta identiteettiä. Tällaisen kultturien välisen ristipölytyksen tarkoituksena on ensisijaisesti se, että näiden ainesosasten yhdistelmänä syntyy jotain uutta ja yllättävää. Jotain sellaista mitä säveltäjä ei voi täysin ennakoida. Mieluiten aloitan yhteistyön tulkitsijan kanssa jo ideointivaiheessa.

 

Japanilaisen perinteisen kultturin laajasta kirjosta olen jo useiden vuosien aikana pikkuhiljaa tutustunut erityisesti shômyô-rituaalilauluun ja nô-teatteriin. Molemmille on ominaista täysin erilainen aikakäsitys varrattuna oman yhteiskuntamme hektiseen sykkeeseen. Juuri sen vuoksi shômyôn ja nô-teatterin maailmoihin ei ole olemasssa nopeutettua oikotietä. Niiden tärkein anti ei välity älyllisen analyysin kautta, vaan ne avautuvat huomaamatta muhittuaan vuosikausia mielemme ja kehomme salaisissa sopukoissa. Juuri tuo pitkällä aikavälillä tapahtuvan säännöllisen harjoituksen tärkeys sai minut etsimään shômyô-opettajan Japanista. Ymmärsin, että nyt on juuri se oikea hetki tulla jälleen oppilaaksi päästäkseni kehittymään edelleen säveltäjän ammatissa.

 

Ote päiväkirjastani syksyltä 2018:

"Olen Tokion laajan metropolialueen (lähes 37 miljoonaa asukasta) sydämessä, lähellä vilkasta Uenon rautatieasemaa. Suurkaupungin loputon vilinä ei kuitenkaan pääse häiritsemään Yanakan kaupunginosan kiemurtelevien kujien ja lukuisten temppelien hautausmaiden rauhaa. Täällä, Amida-buddhalle pyhitetyssä Konreiji-temppelissä, opiskelen päivittäin ikivanhaa shômyô-rituaalilaulua temppelin johtajan Shôei Suehiron johdolla. Shômyô-laulutraditio syntyi alunperin Intiassa, josta se kulkeutui silkkitietä pitkin Kiinaan ja Koreaan. Japaniin se rantautui yhdessä buddhalaisuuden kanssa 600-luvulla. Manner-Aasiassa traditio on historian mullistusten myötä päässyt katoamaan, mutta Japanissa se on edelleen voimissaan Shingon- ja Tendai-koulukunnissa. Ensimmäisellä oppitunnilla aloitimme sange-hymnistä. Tendai-shômyôn hakase-notaatio lähtee vähitellen avautumaan."

 

Lokakuussa 2019 lennän jälleen kerran Japaniin. Aikaisemmat matkani ovat suuntautuneet joko Tokioon, Kiotoon tai Nagoyaan, mutta tällä kertaa otan shinkansen-luotijunan Osakasta lounaaseen. Kohteena on Hiroshima, jossa uusi sävellykseni TEN sopraanolle ja ensemblelle saa kantaesityksensä 27. lokakuuta. Ensikosketukseni Japanin maaperälle tapahtui kesällä 2004 Takefun musiikkifestivaalilla Echizenissä Kiotosta koilliseen. Tutustuin silloin Toshio Hosokawan sävellysluokalla ikäiseeni nuoreen säveltäjään Takashi Tokunagaan Hiroshimasta. Jokunen vuosi pääsi vierähtämään ja kohtasin hänet jälleen Nagoyassa alkuvuodesta 2016. Hän oli silloin tekemässä tohtorintutkintoa Aichin taideyliopistossa professori Tomoyuki Hisatomen johdolla. Itse puolestani olin samassa yliopistossa opettamassa sävellystä professori Akira Kobayashin kutsumana. Kävi ilmi, että Hiroshimassa toimii Hisatome-sensein perustama nykymusiikkiyhtye nimeltä Ensemble H[akka]. Ensemblen laulaja, sopraano Tomoko Akitsu, työskentelee miehensä kanssa Puhtaan maan buddhalaisessa (Jôdo Shinshû) Gansenbô-temppelissä. Tekstinä uudessa sävellyksessäni on esoteerinen Buddhalocana-mantra, johon olen nivonut mukaan myös muita merkityksiä. Ritualistisen teoksen nimi tarkoittaa käännekohtaa.

 

Juha T. Koskinen (9.9.2019)

 

Read the article in Rondo Classic Magazine